31.12.2012

Asian tausta

Turun seudun maistraatti pyysi Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 10.2.2010 vireille tulleessa hakemuksessaan, että A:n edunvalvojaksi määrättäisiin Forssa-Loimaan oikeusaputoimiston 3. yleinen edunvalvoja. Määräys pyydettiin toistaiseksi voimassa olevaksi ja se koskisi A:n omaisuuden hoitamista sekä A:n edustamista tämän henkilöä, omaisuutta ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa. Maistraatin edustaja oli kuullut A:ta henkilökohtaisesti 6.11.2009, jolloin tämä oli ilmoittanut suostuvansa edunvalvojan määräämiseen ja siihen, että edunvalvojaksi määrätään yleinen edunvalvoja.

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden päätös 10.2.2010

Käräjäoikeus, joka ei varannut A:lle tilaisuutta tulla kuulluksi, katsoi, että esitetyn selvityksen mukaan A ei terveydentilansa vuoksi pystynyt huolehtimaan taloudellisista asioistaan. Lääkärintodistuksesta ilmeni, että edunvalvojan määrääminen oli tarpeellista. Käräjäoikeus totesi, että maistraatti oli kuullut A:ta henkilökohtaisesti ja tämä oli hyväksynyt hakemuksen.

Käräjäoikeus määräsi yleisen edunvalvojan A:n edunvalvojaksi maistraatin hakemuksen mukaisesti.

Asian on ratkaissut notaari Anniina Waris.

Turun hovioikeuden päätös 16.8.2010

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että maistraatin hakemus hylätään. Toissijaisesti hän vaati, että edunvalvojaksi määrätään hänen äitinsä tai isänsä ja pyysi heidän kuulemistaan asiassa hovioikeudessa. Turun seudun maistraatti vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Hovioikeus ratkaisi asian kirjallisessa menettelyssä pääkäsittelyä toimittamatta.

Hovioikeus totesi asiassa esitetystä lääkärinlausunnosta ilmenevän, että A:lle oli tutkimuksissa suositeltu jatko-opiskelua ja asuntola-asumista, mutta opinnot olivat keskeytyneet vanhempien toimesta. Lääkärinlausunnon mukaan A oli kykenemätön huolehtimaan raha-asioistaan ja osittain myös itsestään. Hovioikeus lausui edelleen, että maistraatin kuulemistilaisuudesta laaditusta muistiosta ilmeni A:n myönteinen suhtautuminen edunvalvonnan järjestämiseen sekä toivomus itsenäisemmästä elämästä. Hovioikeus katsoi edunvalvojan määräämisen olevan välttämätöntä A:n etujen suojaamiseksi ottaen huomioon hänen terveydentilansa ja asiantuntijoiden suositukset sekä myös A:n toiveiden ja vanhempien toimenpiteiden välisen ristiriidan. Sanotun ristiriidan ja edunvalvojan tehtävän laadun vuoksi yleinen edunvalvoja oli vanhempia sopivampi tehtävään.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden päätöksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Marianne Salonen ja Elina Paasivirta.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden ratkaistavana on ollut maistraatin hakemus edunvalvojan määräämisestä A:lle hoitamaan tämän omaisuutta ja edustamaan A:ta hänen henkilöään, omaisuuttaan ja taloudellisia asioitaan koskevissa toimissa. Hakemukseen liitetty lääkärinlausunto tuki edunvalvojan määräämistä ja sen mukaan A:ta ei voitu terveydentilansa vuoksi kuulla tuomioistuimessa henkilökohtaisesti. Lisäksi hakemukseen oli liitetty 9.11.2009 päivätty muistio maistraatin 6.11.2009 järjestämästä A:n kuulemistilaisuudesta, jossa A oli suhtautunut myönteisesti edunvalvojan määräämiseen ja ilmoittanut suostuvansa siihen, että hänen edunvalvojakseen määrätään yleinen edunvalvoja. A oli antanut samana päivänä maistraatille tätä koskevan kirjallisen suostumuksensa.

2. Käräjäoikeus on maistraatin hakemuksen mukaisesti ja A:ta kuulematta määrännyt A:n edunvalvojaksi yleisen edunvalvojan. A on valituksessaan hovioikeudelle riitauttanut edunvalvojan tarpeen sekä sitä koskevan lääkärinlausunnon oikeellisuuden ja sen perusteella vaatinut maistraatin hakemuksen hylkäämistä. Toissijaisesti hän on vaatinut toisen vanhempansa määräämistä yleisen edunvalvojan sijasta edunvalvojaksi ja vanhempiensa kuulemista sen vuoksi hovioikeudessa. Hovioikeus on kuultuaan maistraattia ja yleistä edunvalvojaa hylännyt valituksen.

3. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko käräjäoikeudessa noudatettu menettely ollut asianmukaista, kun otetaan huomioon yleiset menettelysäännöt ja -periaatteet sekä holhoustoimesta annetun lain (holhoustoimilaki) menettelysäännökset. Erityisesti on kysymys siitä, onko asia voitu ratkaista varaamatta A:lle itselleen tilaisuutta tulla kuulluksi. Lisäksi on kysymys siitä, onko käräjäoikeus voinut ratkaista asian pelkästään sille esitettyjen asiakirjojen perusteella arvioimatta, olisiko sen tullut omasta aloitteestaan määrätä hankittavaksi muuta selvitystä.

Asiassa sovellettavat yleiset menettelysäännöt ja periaatteet

4. Holhoustoimilain mukaan käsiteltävät edunvalvojan määräämistä koskevat asiat on vakiintuneesti katsottu asioiksi, joissa sovinto ei ole sallittu. Tämä tarkoittaa muun muassa, että edunvalvontaan esitetyn henkilön oma suostumus häneen kohdistettavaan edunvalvontatoimenpiteeseen ei ole asiassa yksinään ratkaiseva. Näiden asioiden käsittelylle on lisäksi tyypillistä, että tuomioistuimen tulee aktiivisesti ohjata asian selvittämistä ja selvityksen hankkimista. Niinpä holhoustoimilain 78 §:ssä säädetään, että edunvalvojan määräämistä koskevassa asiassa tuomioistuimen on omasta aloitteestaan määrättävä hankittavaksi kaikki se selvitys, joka on tarpeen asian ratkaisemiseksi. Tällaisen sääntelyn syynä on se, että edunvalvontatoimia kohdistetaan usein sellaisiin henkilöihin, jotka eivät kykene valvomaan etuaan ja oikeuksiaan ja jotka ovat poikkeuksellisen riippuvaisia muista. Näistä syistä tuomioistuimen tulee omasta aloitteestaan valvoa, ettei heidän oikeuksiaan loukata.

5. Suomen perustuslain 21 §:n ja maatamme velvoittavien ihmisoikeussopimuksien mukaan oikeus tulla kuulluksi on oikeusjärjestyksemme tärkeimpiä periaatteita. Siihen kuuluu yhtäältä oikeus esittää omat vaatimuksensa, väitteensä sekä todisteensa ja toisaalta saada tieto asiasta, sen käsittelystä, vastapuolen vaatimuksista, väitteistä ja todisteista sekä oikeus lausua mielipiteensä niistä. Lisäksi kuulemisperiaatteeseen kuuluu oikeus tulla kuulluksi tuomioistuimen viran puolesta hankkimista todisteista ja selvityksistä.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytäntöä holhousasioissa

6. Mielenterveysongelmista kärsineen holhoukseen määräämistä ynnä muuta koskeneessa asiassa (Shtukaturov v. Venäjä, tuomio 27.3.2008) Euroopan ihmisoikeustuomioistuin arvioi henkilön kuulematta jättämistä tahdosta riippumatonta hoitoa koskevan ratkaisukäytäntönsä pohjalta, jonka mukaan henkilöä oli kuultava henkilökohtaisesti. Kuitenkin kuulemisen järjestämisessä tuli ottaa huomioon kuultavan terveyden suojelu. Tuomioistuin piti holhousasian lopputulosta merkitykseltään yhtä tärkeänä kuin päätöstä tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisestä (tuomion kohdat 66 - 68). Shtukaturov-tapauksessa tuomioistuin katsoi henkilön osallistumisen menettelyyn olleen tarpeen paitsi sen vuoksi, että hän olisi voinut esittää asian omalta kannaltaan, myös siitä syystä, että tuomari olisi saanut tilaisuuden muodostaa henkilökohtaisen käsityksensä hänen henkisistä kyvyistään. Ottaen huomioon sen seikan, että asianomainen henkilö oli sairaudestaan huolimatta ollut suhteellisen itsenäinen, tuomarin olisi tullut ainakin nähdä henkilö ja mieluiten tehdä hänelle kysymyksiä. Tuomarin päätös ratkaista asia kirjallisen näytön perusteella näkemättä ja kuulematta henkilöä rikkoi kontradiktorista periaatetta vastaan. Asianomainen ei ollut saanut korjausta asiaan valituksellaan. Ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklaa oli loukattu (kohdat 71 - 76).

7. Vastaavasti ratkaisussa X ja Y v. Kroatia (tuomio 3.11.2011) ihmisoikeustuomioistuin viittasi Shtukaturov-tapauksen perusteluihin, joiden tuomioistuin katsoi soveltuvan myös tähän tapaukseen. Tuomioistuin lausui, että holhottavaksi julistamista koskeva tuomarin päätös perusti olennaisen puuttumisen henkilön yksityiselämään. Henkisen terveydentilan arviointiin perustuvien päätösten oli tukeuduttava lääkärinlausuntoihin, mutta tuomarin oli kuitenkin arvioitava asiassa relevantteja seikkoja ja asianomaisen henkilökohtaisia olosuhteita. Tuomareiden, jotka tekivät henkilön yksityiselämään olennaisesti vaikuttavia päätöksiä, tuli periaatteessa olla henkilökohtaisesti yhteydessä asianomaiseen henkilöön (tuomion kohdat 83 - 85). Myös tässä tapauksessa ihmisoikeustuomioistuin katsoi ihmisoikeussopimuksen 6 (1) artiklaa rikotun.

8. Edellä mainituista ratkaisuista ilmeneviä periaatteita on johdonmukaisesti seurattu ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä, esimerkiksi Stanev v. Bulgaria (tuomio 17.1.2012), Kedzior v. Puola (tuomio 16.10.2012) ja D.D. v. Liettua (tuomio 14.2.2012). Sanotut periaatteet henkilön oikeudesta tulla kuulluksi henkilökohtaisesti menettelyssä, joka saattaa vaikuttaa hänen oikeudelliseen asemaansa, on ilmaistu myös Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa R(99)4 (Recommendation No R(99)4 of the Committee of Ministers to Member States on principles concerning the legal protection of incapable adults), periaatteet 12.2 ja 13.

9. Holhoustoimilain edunvalvontajärjestelmässä on kaksi päätapaa antaa henkilölle holhousoikeudellista tukea ja suojaa. Ensisijaisesti henkilölle voidaan määrätä edunvalvoja hänen tuekseen ja avukseen hänen toimintakelpoisuuttaan rajoittamatta. Toiseksi hänen toimintakelpoisuuttaan voidaan rajoittaa ja samalla määrätä hänelle edunvalvoja. Tässä tapauksessa on kysymys ensiksi mainitusta tilanteesta.

10. Holhoustoimilain 14 §:n mukainen edunvalvojan määrääminen siten, että päämiehen toimintakelpoisuutta ei rajoiteta, ei sinänsä rajoita päämiestä vallitsemasta omaisuuttaan tai tekemästä oikeustoimia ellei laissa toisin määrätä. Vaikka päämiehen toimintakelpoisuutta ei olisikaan rajoitettu, edunvalvojan määräämisestä kuitenkin seuraa, että vastedes päämies ei voi määrätä omaisuudestaan ja asioistaan yksin vaan hänen on toimittava vähintään edunvalvojan avustamana tai tukemana. Lisäksi joissakin tilanteissa hän joutuu tyytymään siihen, että edunvalvoja toimii hänen puolestaan. Holhoustoimilain 31 §:stä seuraa, että päämies menettää oikeutensa määrätä sellaisen pankkitilin rahavaroista, jotka kuuluvat edunvalvojan määrättävään omaisuuteen. Edunvalvojan määrääminen siis supistaa päämiehen itsenäistä määräämisvaltaa, mikä seikka jo sellaisenaan puoltaa sitä, että kuulemisperiaatetta on noudatettava edunvalvojan määräämismenettelyssä. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdissa 6 ja 7 mainituista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista ilmenee se, että kuuleminen on tärkeä oikeusturvan tae ja että tuomioistuimen itsensä tulee toimittaa kuuleminen. Toisaalta ratkaisuista voidaan päätellä, että holhousasioissa toimitettava kuulemisperiaate ei ole ehdoton vaan siitä voidaan luopua esimerkiksi silloin, kun se on henkilölle terveydellisesti vahingollista.

Kuulemista koskevat säännökset ja oikeuskäytäntö

11. Holhoustoimilain 74 §:n mukaan toimintakelpoisuuden rajoittamista koskevassa asiassa tuomioistuimen on yleensä aina kuultava edunvalvontaan esitettyä henkilökohtaisesti. Sen sijaan holhoustoimilain 73 §:n 2 momentin mukaan asiassa, joka koskee pelkästään edunvalvojan määräämistä täysi-ikäiselle, on sille, jonka etua on valvottava, vain varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Tätä tilannetta varten kuulemistavasta ei holhoustoimilaissa ole erityissäännöksiä. Kun edunvalvojan määräämistä koskeva asia pannaan vireille holhoustoimilain 69 §:n mukaan hakemusasiana, kuulemismenettely määräytyy hakemusasioissa noudatettavan oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 5 §:n mukaisesti. Sen mukaan jos hakemusasiassa on varattava asiaan osalliselle tilaisuus tulla kuulluksi, käräjäoikeuden on kehotettava häntä antamaan kirjallinen lausuma hakemuksen johdosta. Jos voidaan olettaa, että lausuman antaminen suullisesti nopeuttaa asian käsittelyä, asiaan osallista voidaan kehottaa antamaan lausumansa suullisesti hakemusasian istunnossa. Korkein oikeus toteaa, että säännösten mukaan kuuleminen toimitetaan tuomioistuimessa.

12. Kuulemistilaisuuden varaamisesta on säädetty vain kaksi poikkeusta. Ensiksikin holhoustoimilain 73 §:n 4 momentin mukaan tilaisuutta tulla kuulluksi ei tarvitse varata, jos sitä koskeva tiedoksianto olisi toimitettava oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 9 §:ssä tarkoitetulla tuomioistuimen kuulutuksella. Kyse on tapauksesta, jossa edunvalvojan määräämistä haetaan henkilölle, jonka olinpaikasta ei voida saada tietoa. Nyt ei ole kysymys tällaisesta tapauksesta. Toiseksi kuulemistilaisuuden varaamisesta voidaan luopua holhoustoimilain 73 §:n 5 momentin mukaan, jos tiedoksiantoa ei ole saatu toimitettua edunvalvontaan esitetylle hänen tilansa vuoksi ja jos myöskään hänen oikeusturvansa kannalta ei ole tarpeen määrätä edunvalvontaan esitetylle prosessiedunvalvojaa, jolle tiedoksianto voitaisiin toimittaa. Tällaistakaan perustetta kuulemistilaisuuden varaamatta jättämiselle ei tässä tapauksessa ole ollut.

13. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2009:68 katsonut, että tuomioistuimessa toimitetusta kuulemisesta on voitu luopua, vaikka kysymys ei ole ollut holhoustoimilain 73 §:n 4 ja 5 momentissa tarkoitetuista poikkeustapauksista. Asiassa on ollut kysymys edunvalvojan määräämisestä maistraatin hakemuksen perusteella mielenterveysongelmista kärsineelle henkilölle, joka oli antanut maistraatille suostumuksensa hakemuksessa tarkoitettuun toimenpiteeseen. Korkein oikeus lausui, että asianomaisen henkilön suostumus oli annettu vain vähän ennen käräjäoikeuden ratkaisua ja henkilön tahto oli ilmennyt yksiselitteisesti suostumuksesta. Kun käräjäoikeus oli ratkaissut asian sanotun henkilön mielipiteen mukaisesti, asiassa ei ollut menetelty virheellisesti, vaikka käräjäoikeus ei ollut varannut hänelle tilaisuutta kirjallisen lausuman antamiseen hakemuksen johdosta.

Korkeimman oikeuden tätä tapausta koskevat kannanotot

a. A:n kuuleminen

14. Maistraatin hakemuksessa vaadittiin edunvalvojan määräämistä A:lle hoitamaan A:n omaisuutta ja edustamaan tätä hänen henkilöään koskevissa asioissa. Hakemusta perusteltiin sillä, että lääkärinlausunnon mukaan edunvalvojan määräämistä A:lle pidettiin tarpeellisena, jotta A vastedes pystyisi elämään itsenäisesti. Tutkimuksissa A:lle oli suositeltu jatko-opiskelua ja asuntola-asumista, joita hän itsekin toivoi. Hakemukseen oli liitetty maistraatin henkikirjoittajan laatima muistio A:n kuulemisesta, joka oli toimitettu 6.11.2009 kehitysvammahuollon Loimaan toimintakeskuksessa, ja A:n samana päivänä allekirjoittama kaavakkeelle laadittu suostumus edunvalvojan määräämiseksi. Lisäksi hakemuksen liitteenä oli Varsinais-Suomen erityishuoltopiirin kuntayhtymän Peimarin palvelukeskuksen ylilääkärin 28.1.2010 päiväämä lääkärintodistus, joka oli laadittu A:n poliklinikkakäynnin 19.11.2009 ja aikaisemman potilassuhteen perusteella.

15. Maistraatin hakemus edunvalvojan määräämiseksi oli saapunut käräjäoikeuteen 10.2.2010 ja se oli hyväksytty samana päivänä tehdyllä päätöksellä. Käräjäoikeus oli perustellut menettelyn osalta ratkaisuaan sillä, että maistraatti oli kuullut A:ta henkilökohtaisesti ja tämä oli hyväksynyt hakemuksen.

16. Korkein oikeus toteaa, että oikeudenkäymiskaaren 8 luvun 5 §:n mukaan ja holhoustoimilain 73 §:n mukaan kuuleminen pitää toimittaa tuomioistuimessa. Kuulemissäännöksiä ei ole perusteltua tulkita niiden sanamuotoa lievemmin, kun otetaan huomioon edeltä kohdista 6 ja 7 ilmenevä Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö, jossa korostetaan tuomioistuimen omaa aktiivista ja tarvittaessa suoraa henkilökohtaista kuulemista. Näin ollen maistraatin toimittamaa kuulemista ei yleensä voida pitää riittävänä, vrt. KKO 2009:68.

17. Lääkärinlausunnon mukaan A:n taudinmääritykseksi oli merkitty epätyypillinen autismi ja keskivaikea älyllinen kehitysvammaisuus sekä lisäksi hoitoa vaativia käytöshäiriöitä. Lausunnon mukaan aikaisemmissa psykologin tutkimuksissa A:n taidot ovat vaihdelleet 6 - 11,5-vuotiaan välillä, keskiarvona 8-vuotiaan taidot eli hän on keskiasteisesti kehitysvammaisen ylärajoilla. A:n lukutaito on arvioitu hyväksi, mutta luetun ymmärtäminen vaikeammaksi. Puhe on selkeää, mutta kuullun ymmärtäminen vaikeaa.

18. Korkein oikeus toteaa jo näiden lausunnossa olevien merkintöjen osoittavan, että A:n 6.11.2009 antamalle suostumukselle ei voida antaa sellaista merkitystä, jonka perusteella asia on voitu enemmittä selvittelyittä ratkaista. Käräjäoikeuden olisi A:n oikeusturvan varmistamiseksi tullut ryhtyä lain edellyttämiin toimiin varatakseen hänelle tilaisuuden tulla kuulluksi. Lääkärintodistuksesta ilmenevät A:n kykyjä koskevat tiedot huomioon ottaen sovelias kuulemistapa olisi esimerkiksi ollut suullisen lausuman antaminen hakemusasian istunnossa, jolloin käräjäoikeus olisi voinut tehdä omat havainnot A:sta edellyttäen, että tällainen kuuleminen voidaan toimittaa A:n terveydentilaa vaarantamatta. Tämän lisäksi A:n oikeusturva olisi ilmeisesti vaatinut, että hänelle olisi holhoustoimilain 82 §:n 1 momentin mukaisesti kuulemista varten määrätty joko oikeudenkäyntiavustaja tai niin sanottu prosessiedunvalvoja perehtymään A:n elämäntilanteeseen ja perhesuhteisiin sekä tukemaan ja avustamaan häntä lausuman antamisessa.

19. Kuulemisperiaatteeseen kuuluu olennaisesti se, että asiaan osallinen saa tiedokseen kaiken sen aineiston, joka tuomioistuimelle on esitetty asian ratkaisemista varten, ja mahdollisuuden lausua käsityksensä siitä. Korkein oikeus toteaa käräjäoikeuden noudattaman menettelyn johtaneen tässä tapauksessa siihen, ettei hakemusta eikä mitään sen liiteasiakirjaa, esimerkiksi vajaa kolme kuukautta maistraatin kuulemistilaisuuden jälkeen laadittua lääkärinlausuntoa, ole toimitettu A:lle tiedoksi. A:ta koskeva asia on siis ilmeisesti käsitelty ja ratkaistu käräjäoikeudessa ilman, että A oli ollut tietoinen siitä, että asia oli tullut siellä vireille ja siitä, mihin aineistoon asian käsittely oli perustunut.

b. Vanhempien kuuleminen

20. Määrättäessä edunvalvoja täysi-ikäiselle kuulemisperiaate koskee edunvalvontaan esitetyn läheisistä nimenomaisesti vain hänen aviopuolisoaan. Holhoustoimilain 73 §:n 2 momentin mukaan aviopuolisolle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi, jollei se olosuhteet huomioon ottaen ole ilmeisen tarpeetonta. Täysi-ikäisen vanhempien kuulemista velvoite ei nimenomaisesti koske, vaikka heillä holhoustoimilain 72 §:n 1 momentin mukaan on oikeus tehdä edunvalvojan määräämistä koskeva hakemus eli käyttää puhevaltaa määräämistä käynnistettäessä.

21. Asian käsittelyssä voi kuitenkin ilmetä seikkoja, joiden takia vanhempien tai muiden läheisten kuin aviopuolison kuuleminen voi tuomioistuimen harkinnan mukaan tulla tarpeelliseksi. Kun holhoustoimilain 78 §:n nojalla tuomioistuin voi omasta aloitteestaan määrätä hankittavaksi kaikki asian ratkaisemiseksi tarpeellinen selvitys, tuomioistuin voi myös varata vanhemmalle tilaisuuden tulla kuulluksi antamalla kirjallinen lausuma tai määrätä holhoustoimilain 76 §:n mukaisesti vanhemman saapumaan henkilökohtaisesti kuultavaksi, jos se on asian ratkaisemiseksi tarpeellista.

22. Asiakirjojen mukaan A on asunut vanhempiensa kanssa, viime ajat näiden omakotitalon yläkerrassa vuokralla. Lisäksi huomioon olisi tullut ottaa lääkärintodistuksen maininnat siitä, että edunvalvonnan tarkoituksena on ollut ratkaista A:n ja hänen vanhempiensa välinen ristiriita A:n tulevasta hoidosta. A:n kehitysvammaisuus huomioon ottaen vanhemmille ei ole ollut merkityksetöntä, missä ja miten A vastedes elää, eikä ilmeisesti myöskään A:lle se, millaiset hänen suhteensa vanhempiinsa vastedes ovat. Nämä seikat ovat olennainen osa A:n ja hänen vanhempiensa välistä perheyhteyttä. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa asian käsittelyssä alemmissa oikeuksissa olisi ollut perusteltua varata A:n vanhemmille tilaisuus tulla asiassa kuulluksi.

c. Korkeimman oikeuden johtopäätökset

23. Edunvalvojan määräämisessä on ollut kysymys myös siitä, miten vastedes päätetään A:n henkilöön olennaisesti liittyvästä vammaishuollon järjestämisestä. Tämä kysymys käräjäoikeuden on tullut itsenäisesti arvioida. Lisäksi käräjäoikeuden on tullut huolehtia erityisesti siitä, että se menettely, jossa edunvalvontatoimeen päädytään, on asianmukainen huomioon ottaen A:n tila ja hänen perhesuhteensa.

24. Korkein oikeus katsoo, että asian käsittelyssä käräjäoikeudessa on loukattu sekä A:n oikeutta tulla kuulluksi että käräjäoikeuden velvollisuutta omasta aloitteestaan selvittää asiaa tarpeellisessa määrin. Näin ollen asia on palautettava käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Varsinais-Suomen käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat vahvennetussa jaostossa ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti (eri mieltä), Ilkka Rautio, Soile Poutiainen, Jukka Sippo, Jorma Rudanko, Pekka Koponen, Ari Kantor ja Jarmo Littunen. Esittelijä Thomas Kolster.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Rajalahti: Olen enemmistön kanssa samaa mieltä edunvalvontaan määrättävän henkilön kuulemisen periaatteista. Totean tältä osin lisäksi, että kuulemismenettelyssä ja kuulemistavan valinnassa tulee näissä asioissa kiinnittää erityistä huomiota siihen, mikä kuulemistapa parhaiten edesauttaisi edunvalvontaan haetun henkilön oman mielipiteen selvittämistä ja samalla turvaisi tämän kulloisenkin terveydellisen tilan huomioon ottavan hienotunteisen menettelyn. Arvioidessani A:n ja hänen vanhempiensa kuulemista tältä pohjalta lausun seuraavaa.

Maistraatti on käräjäoikeudelle tekemässään hakemuksessa pyytänyt yleisen edunvalvojan määräämistä A:lle hoitamaan tämän omaisuutta sekä edustamaan tätä itseään, omaisuuttaan ja taloudellisia asioita koskevissa oikeustoimissa. Hakemukseen on liitetty 9.11.2009 päivätty muistio kuulemistilaisuudesta, jossa maistraatin henkikirjoittaja oli kuullut A:ta henkilökohtaisesti Loimaan toimintakeskuksessa. Kuulemistilaisuudessa olivat olleet saapuvilla myös A:lle ennestään tuttu keskuksen vastaava ohjaaja ja edunvalvojaksi ehdotettu yleinen edunvalvoja. Muistion mukaan tilaisuus oli toteutettu selostamalla A:lle edunvalvonnan merkitystä sillä tavoin, että hän ymmärtäisi asian. A oli suhtautunut edunvalvonnan järjestämiseen myönteisesti sekä toivonut itsenäisempää elämää ja asumista, opiskelua ja omista raha-asioista päättämistä. A oli antanut kirjallisen suostumuksen yleisen edunvalvojan määräämiseen.

Hakemukseen on liitetty myös Varsinais-Suomen erityshuoltopiirin kuntayhtymän ylilääkärin 28.1.2010 päivätty lausunto, josta ilmenee, että lausunnon antanut lääkäri oli seurannut A:n terveydentilaa henkilökohtaisesti vuodesta 2007 lukien ja tutustunut A:ta koskeviin terveydenhoitoasiakirjoihin tätä aikaisemmalta ajalta. A:lle oli tutkimuksissa diagnosoitu muun muassa keskivaikea älyllinen kehitysvammaisuus. Ylilääkäri oli lausunnon mukaan käynyt A:n kanssa myös kahdenkeskisen keskustelun, jossa oli puhuttu edunvalvonnan merkityksestä ja jossa A oli ilmaissut halunsa käydä jatko-opiskelua koulussa ja asua sen yhteydessä olevassa omassa asunnossa. Lääkäri oli suositellut edunvalvojan määräämistä. Lääkärinlausunnon mukaan A:ta ei voitu hänen psyykkisen vointinsa vaihtelevuuden vuoksi kuulla tuomioistuimessa henkilökohtaisesti.

Käräjäoikeuden harkittavana on erityisesti ollut, onko A:n oma mielipide edunvalvojan määräämisen suhteen pystytty riittävällä tavalla selvittämään vai onko hänen kuulemisensa tuomioistuimessa joko kirjallisen lausuman pyytämisen tai henkilökohtaisen kuulemisen muodossa ollut aiheellista. Tässä harkinnassa on ollut kiinnitettävä huomiota myös siihen, että kuulemismenettely voidaan toteuttaa hienotunteisella ja A:n terveydentilan huomioon ottavalla tavalla. Yhtenä menettelyvaihtoehtona on voitu harkita kuulemistilaisuuden järjestämistä myös muualla kuin tuomioistuimen istuntopaikassa.

Käräjäoikeudessa esitetty selvitys, muistio henkilökohtaisesta kuulemisesta ja lääkärintodistus, ovat mielestäni osoittaneet, että A:n oma mielipide on tullut selvitetyksi asianmukaisissa olosuhteissa järjestetyssä kuulemistilaisuudessa sillä tavoin, että käräjäoikeus on voinut katsoa A:n antaman kirjallisen suostumuksen korvaavan kirjallisen lausuman pyytämistarpeen tai henkilökohtaisen kuulemisen tuomioistuimessa. Tällä tavoin tehty hakemus on ollut asiallisesti rinnastettavissa tilanteeseen, jossa henkilö itse pyytää edunvalvojan määräämistä.

Hovioikeuteen tekemässään valituksessa A on kuitenkin vaatinut ensisijaisesti hakemuksen hylkäämistä kokonaan tai toissijaisesti, että hänen edunvalvojakseen määrätään yleisen edunvalvojan sijasta joko hänen äitinsä tai isänsä. Perusteena vaatimuksilleen A on esittänyt, että hän ei ole edunvalvonnan tarpeessa eikä hän ollut kuulemistilaisuudessa ymmärtänyt, mitä edunvalvonta tarkoittaa. Valituksessa on pyydetty, että asiassa kuultaisiin A:n äitiä ja isää. A:ta itseään ei ole nimetty hovioikeudessa kuultavaksi. Hovioikeus on päätöksessään mainituilla perusteilla pysyttänyt käräjäoikeuden päätöksen.

A on näin ollen hovioikeudessa riitauttanut edunvalvonnan tarpeen ja edunvalvojaksi määrättävän henkilön. Hovioikeuden olisi tullut tällöin holhoustoimilain 78 §:n säännös huomioon ottaen ryhtyä hankkimaan asiassa lisäselvitystä A:n oman mielipiteen aitoudesta tai palauttaa asia käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päädyn enemmistön tavoin siihen, että asia on palautettava alempaan tuomioistuimeen uudelleen käsiteltäväksi. Pidän tässä tilanteessa tarkoituksenmukaisempana, että palauttaminen tapahtuu käräjäoikeuteen, jossa A:n ja hänen vanhempiensa kuuleminen on parhaiten järjestettävissä. Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin enemmistö.